ulkoilija
asiaa ulkoilusta
Ulkoilija käsittelee kevyellä kynällä ulkoilua ilman sisäpiiritietoa.
Olen tehnyt valtavasti virheitä, oikeastaan melkein kaikki. Olen pissannut vastatuuleen ja pieraissut tyhjässä hississä ymmärtämättä, että se saattaa pysähtyä heti seuraavassa kerroksessa - ja sehän pysähtyi. Jos ihminen oppii virheistään, niin tuolla logiikalla minun täytyy olla todella viisas. Ei vaan tunnu siltä?
Kuntourheilijana olen kerännyt itselleni lähes kaikki ne vaivat jotka olisi edes vähäisellä järjen käytöllä voinut välttää. Sydänlihastulehduksen kautta plantaarifaskiittiin ja kaikki siltä väliltä ovat tuttuja. Kokemusta on kertynyt, viisautta ei niinkään.
Tarkkalukuisimmat huomaavat, että sama meininki jatkuu kirjoitusasussa. Pilkut puuttuvat ja tekstissä vilisee kirjtusvireitä, yhdyssanoista ei ole hajuakaan ja lähteitä käytetään surutta omana viisautena.
Näillä sivuilla tapaat oman elämänsä sankareita, sellaisia lassevireeneitä, jotka kaatuvat ja nousevat kaatuakseen uudelleen. Kaikille hurrataan, eikä ketään kiusata - paitsi itseä ! Vääriä suorituksia ei ole ja yliastuminen sallitaan jos se parantaa suoritusta.
Ulkoilija ilmestyy joka vuosi, joskus useamminkin. Kerromme tarinoita kaikesta mikä tapahtuu ulkopuolella. Sisälle emme mene edes sateen sattuessa. Sisältövirheitä yritämme peitellä kotimaisella musiikilla. Koska kaikki on ilmaista, niin uskallamme jo tässä vaiheessa kehua, että kerrankin hinta ja laatu kohtaavat!
Tällä konseptilla Ulkoilija on tuomittu laatumedian oranssilappuisiin, mutta pidetään hauskaa niin kauan kuin sitä riittää.
Timo Mäkinen
Janski
mies ja kamera
Maalla
Vesillä
Ilmassa
Lumessa
Kaikkea kohtuudella! Termi on tuttu monelle ulkoilijalle. Janskin kohdalla paino on sanalla “kaikkea”. Aktiiviliikkuja saattaa törmätä Janskiin veden alla ja yllä, pyörän päällä, ilmassa tai vaikka tunturissa. Hänet tunnistaa siitä, että aina on mukana jonkunlainen kuvausväline. Vuosien kokemus näkyy määrän lisäksi myös laatuna. Kuvat ja videot puhuvat puolestaan.
Janski osaa ottaa luonnosta irti enemmän. Hän tekee sen taitavammin, aktiivisemmin ja monipuolisemmin kuin moni muu. Onneksi hänellä on myös halu jakaa kokemuksiaan.
Jokavuotisten pohjoisen reissujen lisäksi Janskin kalenterista löytyy merkintöjä Sloveniasta. Silloin mukana on varjoliidin ja tutut kaverit. Vuorilla päivät kuluvat tukevasti jalat irti maasta, mutta kuitenkin sään ehdoilla.
Kammi
vaeltajan lumisuoja
Kammi on maahan tai lumeen rakennettu kuoppa, jossa on kattorakenne. Se antaa tilapäisen suojan säätä vastaan, mutta ilman hyviä varusteita yöpyminen voi olla viluinen kokemus.
Videolla näkyvä lumityö on jokaiselle tuttua lapsuudesta, joten se kummempia kursseja siihen ei tarvita. Kuvassa näkyvät metallitikut voi korvata luonnon omilla puutikuilla. Niillä mitataan seinämän paksuutta, arviointi on yllättävän vaikeaa ilman apuvälinettä.
Kammia ei kannata kaivaa yhtään suuremmaksi kuin yöpymistarve edellyttää. Katolle on hyvä tehdä noin nyrkin kokoinen ilmanvaihtoaukko. Kulkuaukon voi suojata yöksi rinkalla tai ahkiolla. Suuaukko kannattaa sijoittaa tuulensuojaan, ja lumesta voi myös rakentaa muurin suojaa antamaan.
Kammin varsinainen teho perustuu tuulensuojaan pikemminkin kuin korkeaan sisälämpötilaan. Ilman hyvälaatuisia yöpymisvälineitä kammissa on turha kuvitella saavansa hyviä yöunia. Kunnon makuualustan ja lämpimän untuvapussin omistajalle toivotamme hyvää yötä.
Sanakirja kertoo kammin olevan turvemaja, jota on käytetty asumuksena erityisesti pohjoisessa. Vaelluksen harrastajat saattavat yhä löytää retkillään turvekammin jostain reittinsä varrelta.
Lumikammi on yleensä tilapäinen suoja, jossa voi yöpyä useampi henkilö. Yhden hengen lumisuojaa kutsutaan kiepiksi. Riekonkieppi on monelle tuttu sana, joten luonto on tässäkin asiassa ollut innoittajana
Jos kulkija joutuu vasten tahtoaan nukkumaan yönsä kammissa, niin moni asia on mennyt sitä ennen pieleen. Selviytymiskursseilla se on kuitenkin tuttu aihe.
Lumikammi on lumikasaan kaiverrettu aikuisten lumilinna. Harvoin luonto tarjoaa niin valmista lumikasaa, että se soveltuisi suoraan kammintekijän työmaaksi. Lumen pitää olla riittävän pakkaantunutta, jotta se kestää kaivertamisen.
Hymy
mikä saa lapsen hymyilemään
Lapsen hymy on uusiutuva luonnonvara. Sitä voi nauttia loputtomasti, eikä se lihota! Tykkimäet ja höpölandiat ovat ovat hyviä patenttiratkaisuja perushymyilyyn, mutta joskus hymy voi löytyä myös pakkasesta. Testiryhmän mielestä -24 c on juuri sopiva ulkoilukeli.
Miten taikoa lapsen kasvoille hymy? Patenttiratkaisua ei ole olemassa, mutta ulkoilua kannattaa yrittää. Pakataan reppuun herkkuja, ja salaa jotain vähän terveellisempää. Annetaan lapsen päättää, että käännytäänkö oikealle vai vasemmalle ja otetaanko sininen vai punainen pulkka. Sitten vaan mennä möllötellään, ja höpötellään kaikenlaista tyhjänpäiväistä. Ei vilkuilla kelloon, eikä keksitä turhia sääntöjä. Jos tehdään nuotio, niin lapsi saa raapaista tulitikun.
Takuuta tälle reseptille ei anneta, mutta on lääketieteellinen ihme jos ei hymy irtoa.
Kuka
on kävellyt poluillani, kysyi pikkukarhu
Otsikko ei sisällä aasinsiltaa, se sisältää riippusillan Pienelle Karhunkierrokselle Kuusamon Juumassa. Yhdentoista kilometrin lenkki on osa kuuluisaa Karhunkierrosta. Polku on Kuusamo pienoiskoossa, jylhät laaksot, pystysuorat kallioseinämät ja jossakin alhaalla jylisevä koski ovat osa sitä mielenmaisemaa joka jää kävelijän sielun syövereihin pitkäksi ajaksi käynnin jälkeen. Osalle ehkä ikuisesti?
Metri lunta ja pikkupakkanen tekivät käynnistäni hieman erilaisen. Polulla ei ole talvikunnossapitoa, mutta vierailijoita riittää niin paljon, että kovaksi tallaantunut jääpinta vastasi huonoa asfalttia. Sää ei ollut postikortista, tasaisen harmaa pilviverho peitti taivaan ja luonto nukkui horrostaan helmikuun viimeisellä viikolla. Silti kokemus oli kahlitseva. Se oli sitä vaikka vanhana kävijänä tiesin mitä odottaa.
Harrisuvannolla eväitä puraistessa mietin, että mikä tekee Karhunkierroksesta erityisen. Keksin yhden selityksen! Karhunkierroksella ihminen on sisällä luonnon taideteoksessa. Hän ei ole ulkopuolinen tarkkailija, joka näkee hotellin parvekkeelta siintävän lumihuippuisten vuoren tai Milanossa sijaitsevan Viimeisen ehtoollisen. Kuusamossa retkeilijä on yksi taulun opetuslapsista. Tämä ei tarkoita sitä, että Oulankajoen maastot tarjoaisivat jotain mitä muualla ei ole. On varmasti, mutta luonto ei ole kilpailu, ja erilaisuus on yksi sen hienouksista.
Talvella Karhunkierroksen kulkeminen on korkeammassa kädessä. Metsähallitus ei vastaa polkujen ylläpidosta, mikä on täysin ymmärrettävää. Parin päivän lumimyräkän jälkeen polun tallaaminen on vaatimustasoltaan aivan toista luokkaa kuin pirteänä pakkasaamuna tiukkaan tallattua uraa tallustelevan suoritus. Portaat lienevät koko talven ajan yhtä petolliset kuljettavat. Kun lumi tamppautuu askelmille, niin muurautuvat ne umpeen yhtenäiseksi liukumäeksi. Viereisen kuvan Kallioportin nousua voi siitä syystä kutsua haastavaksi talviolosuhteissa. Sääliksi käy niitä myötäpäivään kulkijoita, jotka joutuvat laskeutumaan reitin alaspäin. Noususta saa mielikuvan kun katsoo tarkkaan männyn oksan kärjessä näkyvää kaidetta. Portaita riittää!
Koska iso Karhunkierros on aiemmilta käynneiltäni tuttu, niin tein huomion, että polkua ei ollut tallattu niiden erkaantumiskohdassa. Siitä voinee vetää johtopäätöksen, että iso Karhunkierros ei ole ainakaan kokopäiväisesti talviaikaan kulkukelpoinen.
Lopuksi, kukaan ei haukannut isäkarhun leivästä. Kuvan leipä oli oma evääni tällä retkellä, ja se riitti mainiosti hyvän juoman kera neljän tunnin ulkoiluun.
Tulilla
Hertan keittiössä määrä korvaa laadun
Noen mustaamat kädet, neulasten peittämä näkkileipä, muutama muurahainen toimittamassa tärkeää työasiaa leikkuualustalla ja ruosteläikkien täplittämä puukon terä. Sitä on metsäkokkaaminen.
...jos ruoka kelpaa koiralle,
niin kyllä sitä sitten voi ihminenkin syödä...
Metsäruoka on sitä, että kuusisataaneljäkymmentä hyttystä tekee kamikazehyökkäyksen kokin selkämykseen juuri silloin kun toisessa kädessä on kuuma vesikattila ja toisessa vaivalla poimitut mustikat.
Ehkä se on myös sitä, että metsäkokki ei voi epäonnistua, uusintoja ei ole. Jos ruoka ei kelpaa, niin pakko ei ole syödä. Siihen ei rasitettu kroppa pysty. Siksi metsässä nautittu ruoka on aina hyvää !
Metsäkokkaaminen on selviytymistä, se on nälän siirtämistä muutamalla tunnilla. Joku ihmeellinen taika siinä kuitenkin on kun keittoon eksynyt hiilenpala ritisee hampaiden välissä.
Ravintolassa nousee meteli jos keitosta löytyy kärpänen. Metsässä herättää kummastusta jos ei löydy. Kaikki käpyä pienemmät on syytä opetella hyväksymään osaksi ruokavaliota, sillä jostain kummasta niitä aina ilmestyy lautaselle.
Itse kerätty, poimittu tai vaikka metsästetty ruoka saa kruunun kun se pääsee kattilaan suomalaisen luonnon keskellä. Ihminen ei omaansa hauku, mutta metsässä hän yltyy suorastaan kehumaan.
Hertalla ei ole muodollista pätevyyttä toimia metsäkokin reseptivastaavana. Sen gastronomiassa määrä korvaa laadun ja metsässä maistuu huonompikin.
Hertta videot toimivat ajatuksella, että jos ruoka kelpaa koiralle, niin kyllä sitä voi sitten ihminenkin syödä. Ruokaohjelmien tuomarina Herttaan kannattaa suhtautua varauksella. Nakilla se on lahjottavissa ja koko paketilla saa ikuisen ystävyyden.
Pyhäruokaa
Joka päivä pitää syödä, oli arki tai Pyhä. Tällä kokilla oli molemmat. Itse tuunattu mexikolainen maistui yllättävän hyvin laavulla. Laatu oli kohdallaan, mutta määrää olisi saanut olla hieman lisää.
Peuraa Patvinsuolla
Elämän tarkoitus? Yksi syy on se, että saa syödä tyynessä syysillassa ikimuistoisen aterian hyvässä seurassa. Siihen vielä päälle perinteinen patvinsuolainen Irishcoffee. Siinä on kahden miehen elämälle tarkoitusta!
Musiikkia
luurit korville ja lenkille
Kalle Klotz on Ulkoilijan virallinen ylikapellimestari. Hänen musiikkiaan kuulet median sivuilla jazzista rockiin. Koska musiikki antaa ulkoilulle siivet, niin entinen ammattilentäjä tekee vapaa-ajallaankin kykyjään vastaavaa työtä säveltäjänä ja laulajana.
Entinen huippukoripalloilija ulkoilee nykyään maltillisesti meren rannalla inspiraatiota etsien.
Valuvikainen
Sävellys ja laulu: Kalle Klotz
Sanat: Timo Mäkinen
Ulkoilijan sivuilla voit tutustua musiikkiiin kerta-annoksina, tai ottaa tältä sivulta mukaan ison kattauksen kerralla Start-nappulasta.
Tein sinulle musiikkia lenkkipolulle. Laita luurit korviin ja sitten vaan tossua toisen eteen.
Terveisin
Kalle
Kuhan kalastan
Markus on kuhankeittäjä tai paistaja
luurit korville ja lenkille
Otsikon vitsi on vanha, mutta Markus Komun tapauksessa hyvin osuva. Kotiseudun kuhajärvet ovat Markukselle tulleet tutuiksi. Kesämökin lähistöllä tuskin on järveä jossa mies ei olisi vähintäänkin uistintaan uittanut. Tällä kertaa oltiin jään päällä, mutta ei pilkkimässä.
Kyllähän tämä joskus keskitalven pakkasilla sielua kylmää, kun viima heittelee miestä ja tarvikkeita pitkin jään pintaa. Näpit on kohmeessa ja varpaissa kihelmöi kuin pokasahan terällä raavittaisi. Mutta kevättalven auringonpaisteessa harmit unohtuvat, ja Komu nauttii sydämen kyllyydestä jäällä olemisesta. Silloin mönkijän varustelaatikosta saattaa löytyä myös termospullo ja eväsleivät, eikä kiirettä kutsuta niihin juhliin mukaan.
Kalamiehen rehellisyys on koetuksella kun kyselen kalansaalista. Komu kertoo kuitenkin uskottavasti silmiin katsoen, että pari kappaletta verkosta on keskimäärin kuhia tullut talvella. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin myöntää, että kun tänään tuli neljä, niin huominen saattaa hyvinkin olla pelkkää tyhjän pyytämistä. Markuksen mukaan kuuluu osana harrastukseen muistaa, että kalastaja on renki ja luonto on isäntä.
Pyhäntaan Kivijärvestä Komun suurin saalis on ollut reilu kymmenen kilon hauki. Sen hän nosti veneeseen kesäaikaan verkolla.
Pääsin mukaan vähän vieraammalle kalanpyyntireissulle. Markuksen mönkijän takamiehenä keikuin kyydissä pätkän metsätietä ja lopulta lumista jääbaanaa. Olin varustautunut lämpimillä vaatteilla ja asenteella ”ei sieltä kumminkaan mitään tule, kun minä olen mukana.” Olin väärässä! Neljän kuhan arvoinen kalareissu sujui Komulta rutiiniluontoisesti, mutta itselleni lähes kaikki oli uuden oppimista.
Verkkokalastus talvella on mielenkiintoinen kokemus, jonka logiikka aukeaa hiljalleen työn edetessä jäällä. Etukäteen fysiikan lakien vastaisilta tuntuva verkon asentaminen pyyntikuntoon, onkin lopulta puhdasta maalaisjärkeä.
Kun saamme pakattua tavarat mönkijän kyytiin ja tyhjät verkot takaisin jään alle, niin jutustelemme vielä hetken ulkoilusta. Markus Komun päivärutiineihin ei mökkikaudella juurikaan kuulu tietoinen kunnon kohennus. Kun päivän huhkii rankametsässä tai tekee polttopuita, niin kyllä siinä on kuntosalia ihan riittävästi tämän ikäiselle miehelle, sanoo Komu. Painoaan hän kuitenkin tarkkailee säännöllisen epäsäännöllisesti ja verenpaine -ja sokerimittarikin ovat tuttuja välineitä. Oman kehon kuunteleminen on ehkä kuitenkin se suurin viisaus joka on vuosien myötä tullut omaksuttua, toteaa Komu.
Markus Komu ei pienen tivaamisen jälkeenkään laske verkkojen kokemista kuntoiluksi. Yleensä joku on mennyt pieleen jos tässä hommassa hiki tulee. Pilkkiminen on Komun mielestä paljon haastavampaa. Siinä kairataan reikiä ja tarvotaan umpihangessa. Mutta jos kysyt, että onko tämä hieno ulkoilumuoto, niin aivan ehdottomasti on, sanoo Markus kalamiehen varmuudella.
Lyhyesti kuvaillen homma menee jotenkin niin, että tehdään kanttiinsa puolen metrin avanto jäähän. Siitä laitetaan matkaan uittolauta haluttuun suuntaan, ja siihen kiinnitetystä narusta nykimällä kuullaan jään läpi missä uittolauta etenee. Laudassa oleva jousi tarrautuu jään alapintaan ja ponnistaa siitä seuraavaan loikkaan. Kun ollaan edetty reilu verkon mitta, niin jäähän tehdään toinen avanto. Uittolauta nostetaan vedestä ja narun päähän sidotaan verkko. Kun narua vedetään ensimmäiseltä avannolta takaisinpäin, niin verkko kulkeutuu jään alla avantojen välille. Verkon molemmissa päissä ovat narut jotka jätetään jään pintaan. Niistä vetämällä verkko liikkuu haluttuun suuntaan ja nousee ylös.
Tätä tapaa käyttää Markus Komu, mutta tyylejä on melkein yhtä monta kuin on miestäkin. Monet käyttävät pitkiä riukua uittolaudan sijasta.
JÄÄ
AVANTO
AVANTO
UITTOLAUTA JA JOUSI
VERKKO
Koira
ulkoileva personal trainer
Koirista on hirveästi haittaa. Tiedän, koska olen suurkuluttaja. Kolmas koira on menossa, enkä vieläkään käsitä, että miksi ihminen ottaa koiran nurkkiinsa kuseksimaan. Hätiköiden laskettuna niistä aiheutuu kasvattajalle päätähuimaava kuluerä elinkaarensa aikana. Siis koiran elinkaaren! Yksi lääkärireissu ja ruokasäkit päälle tekee jo kevyesti tonnin vuodessa. Ylärajaa ei olekaan!
Haastattelin tätä kirjoitusta varten yhtä koiraa. Hertta on keskikokoinen noutaja, joka lajityypillisesti osaa yhden komentosanan: syömään! Muiden komentosanojen koulutus on vielä kesken, mutta viiden vuoden aikana on ollut havaittavissa lievää edistymistä.
Hertta vaatii ulkoilua vähintään kaksi kertaa vuorokaudessa. Yksi sen tekemä lenkki on laskennallisesti 2km. Vuorokaudessa se ulkoilee siis 4km, johon kuluu aikaa nuuskimisineen 1h. Säähän tai vuodenaikaan katsomatta Hertalle näitä ulkoiluja tulee vuodessa 365kpl. Koska presidetti on määrännyt, että koirat eivät saa yksin käydä lenkillä, niin tulee sillä olla vähintään yksi henkilö mukana. Ihmishenkilö ulkoilee laskennallisesti saman määrän kuin Hertta. Tästä seuraa, että aina joku kaksijalkainen ulkoilee yhden koiran kanssa vuoden aikana 365 x 4km= 1460km.
Terveysoppineet suosittelevat, että ihminen kävelisi päivittäin 10 000 askelta, joka on keskimäärin 7km. Jaetaan siis 1460km seitsemällä ja kerrotaan koirien määrällä 0,8milj. Näin laskien tullaan lukemaan 166857142,85714. Sitten jaetaan luku vuoden jokaiselle päivälle, eli 365:llä. Hurraa! Joka päivä koirat ulkoiluttavat 457 142:a suomalaista terveysrajalle. Samaan ei pysty hallitus, puolustusvoimat, THL, Marttaliitto eikä edes Kansanvalistusseura. Eivät yhdessä eikä erikseen, miljoonia saisivat kyllä hukattua kampanjoihinsa, sehän tiedetään!
Hertalla on tässä maassa edellä mainitut 800 000 lajikumppania. Ihmisulkoilua kertyy yhteensä siis vuoden aikana 1 168 000 000 kilometriä. Nämä ovat niitä vastenmielisiä kilometrejä, joista perheen sisällä käydään hurjia arvovaltakiistoja, että kuka joutuu tällä kertaa viemään koiran ulos. Laskennan ulkopuolella ovat ne touhukkaat puuhapäivät joihin jokainen perheenjäsen lähtee rinta kaarella, ja joista tehdään hienoja somepäivityksiä.
On pakko myöntää, että laskelma on teoreettinen ja perustuu olettamuksiin. Kirjoituksen esimerkkikoira ei suostuisi ikimaailmassa liikkumaan niin vähän kuin laskelmassa on huomioitu. Toisaalta taas joku omistajansa lompakkoon mahtuva perhoskoira ei välttämättä liiku pikku tassuillaan laskennan alarajallekaan.
Alussa väitin koiraa kulueräksi jolle ei löydy perustetta. Tarkemmin asiaa harkittuani olen muuttanut mielipidettäni. Käy sääliksi koirattomia ihmisiä jotka joutuvat kaivamaan motivaation liikkumiselle omasta periksiantamattomuudestaan. Minusta ei siihen olisi! Ehdotankin, että tehdään porukalla kansalaisaloite koiran pakollisuudesta jokaisessa kotitaloudessa. Ei se sitä tarkoita, että pitää tykätä koirista, sillä emme mekään joilla koira on, niistä aina tykkää. En minä ainkaan!
Pumpstappi
Tule
mukaan
Ulkoilija syntyy harrastuspohjalta niin kauan kun säästöt riittävät. Haluaisimme saada lisää ihmisiä ulkoilemaan ja lähettämään juttuja.
Jos sinulla on materiaalia valmiina, tai osaat aakkoset, niin ota rohkeasti yhteyttä. Videot, podcastit, valokuvat ja tarinat ovat kuuminta hottia. Elämän kurjuutta käsitteleviä juttuja emme julkaise, mutta mokailut ja riman alitukset uppoavat, kunhan ne on verhoiltu toisia ihmisiä kunnioittavaan tekotapaan. Huumorintajusta on etua, mutta sekin riittää jos osaa nauraa edes itselleen.
Ulkoilijan levikki tulee kasvamaan sadoilla prosenteilla, joten liity sinäkin menestyjien joukkoon!
(tarkistettu levikki 07/2024 0kpl.)
ulkoilija
Liikuttavia tarinoita ulkopuolisille